Tukihenkilöt
Tukihenkilömme ovat koulutettuja vapaaehtoisia, jotka auttavat sairastuneita ja heidän läheisiään sairauden eri vaiheissa. Koulutamme ja välitämme vertaistukijoita sekä saattohoidon tukihenkilöitä.
Tukihenkilöitä eri elämäntilanteisiin
Voit saada itsellesi tukihenkilön, jos sinulla tai läheiselläsi on todettu syöpä. Tukihenkilö tarjoaa sinulle kuuntelevan korvan ja myötätuntoa. Tukihenkilö voi auttaa sinua ylläpitämään toivoa ja löytämään voimavaroja selvitä haastavasta elämäntilanteesta. Monet meistä voivat haluta säästää läheisiään huolelta, minkä takia tukihenkilölle saattaa olla helpompi puhua.
Kaikki tukihenkilömme ovat vaitiolovelvollisia, joten keskustelut ovat luottamuksellisia. Vaitiolovelvollisuus on voimassa myös tukihenkilötoiminnan loputtua. Tukihenkilöt eivät ota kantaa tuettaviensa hoitosuunnitelmiin ja käyvät keskustelua yleisellä tasolla oman kokemuksensa kautta. Toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta eivätkä tukihenkilöt ota kantaa vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin.
Tukitapaamisten sisältö suunnitellaan sinun tarpeidesi mukaisesti ja iso osa kohtaamisesta on keskustelua. Voit tavata tukihenkilöäsi kasvotusten esimerkiksi yhdessä ulkoillen tai yhdistyksemme toimitiloissa, puhelimitse tai verkossa.
Lisätietoja tukihenkilötoiminnasta voit kysyä oman alueesi neuvontapalvelusta
Neuvontapalvelujen yhteystiedot
Vertaistukija
Tarjoamme vertaistukijoita sekä syöpään sairastuneille että heidän läheisilleen. Vertaistuki tarkoittaa kokemusten jakamista sellaisen henkilön kanssa, jolla on kokemuksia samasta asiasta. Saman kokenut vertaistukija voi kertoa omasta kokemuksestaan omasta tai läheisen sairaudesta selviytymisestä ja sairauden kanssa elämisestä. Vertaistukija voi kertoa, mitä diagnoosi on hänelle tarkoittanut käytännössä ja miten se on vaikuttanut hänen jokapäiväiseen elämäänsä. Vertaistukija voi tarjota kokemuksen siitä, että et ole yksin sairauden kanssa ja että elämä jatkuu sairaudesta huolimatta.
Yhdistyksemme työntekijä keskustelee kanssasi, millaista vertaistukea ja -tukijaa toivoisit, ja etsii sinulle sopivan tukihenkilön. Tarvittaessa vertaistukijaa voi myös vaihtaa. Tapaamisia vertaistukijan kanssa on keskimäärin yhdestä viiteen, ja yhden tapaamisen kesto on yleensä 1-2 h. Vertaistukisuhde päättyy, kun koet saaneesi tarvitsemasi tuen.
Saattohoidon tukihenkilö
Saattohoidon tukihenkilö voi olla tukena heti, kun tiedossa on, ettei syöpä enää parane. Vaikka saattohoidolla tarkoitetaan kuolemaa lähestyvän ihmisen hoitoa, tukisuhde voidaan aloittaa jo ennen virallista saattohoitopäätöstä.
Saattohoidon vapaaehtoistoiminnan perusajatus on, että kenenkään ei pitäisi kuolla yksin, mikäli ei sitä toivo. Saattohoidon tukihenkilö ei korvaa hoitajaa, mutta hän voi olla kiireettömästi vierellä kuoleman lähestyessä. Tukihenkilö voi mahdollistaa läheisille hengähdystauon tai kodin ulkopuolisten asioiden hoitamisen. Usein sekä kuoleva että läheiset haluavat varjella toisiaan omalta surultaan ja huoleltaan, jolloin tukihenkilö voi olla ainoa, jolle voi kertoa todellisia tuntemuksiaan.
Saattohoidon tukihenkilö voi toimia sairaalassa, asumisyksikössä, saattohoito-osastolla tai hoidettavan kotona. Tukihenkilö keskustelee ja kuuntelee, lukee kirjaa tai uutisia, vie ulkoilemaan tai auttaa tuettavaa tekemään hänelle merkityksellisiä asioita. Joskus riittää, että on vain hiljaa kuolevan vierellä.
Voit tiedustella saattohoidon tukihenkilöä itsellesi, läheisellesi tai potilaallesi. Osassa Saimaan Syöpäyhdistyksen toimialueen saattohoito-osastoista toimii lisäksi Saimaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilöringit. Saattohoitoringin tukihenkilöt ovat ennalta sovittuina aikoina tarjoamassa tukea osastoilla sillä hetkellä oleville potilaille ja heidän läheisilleen.
Lue tästä saattohoidon tukihenkilömme Terhi Suortin ”Yhteinen sävel loppumatkalle” blogi
Haluan tukihenkilön
Jos haluaisit itsellesi tai läheisellesi tukihenkilön, voit olla yhteydessä oman alueesi neuvontapalveluun tai täyttää alla olevan Haluan tukihenkilön -lomakkeen. Yhdistyksemme työntekijä käy kanssasi läpi elämäntilannettasi sekä toiveitasi tukihenkilölle. Keskustelun jälkeen etsimme sinulle sopivan tukihenkilön. Tarvittaessa tukihenkilöä voi myös vaihtaa.
Neuvontapalvelujen yhteystiedot
Vertaistukea ryhmistä ja paikallistoiminnasta
Vertaistuki tarjoaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia, tunteita ja huolia samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa. Tuen ja ymmärryksen saaminen muilta samankaltaisissa tilanteissa olevilta ihmisiltä voi lisätä hyvinvointia ja auttaa selviytymään paremmin vaikeuksien keskellä. Kokemusten jakaminen muiden kanssa voi auttaa huomaamaan, että muutkin kamppailevat samanlaisten asioiden kanssa, eikä ajatustensa kanssa olekaan yksin.
Vertaistukea voit saada osallistumalla erilaisiin ryhmiin, kursseihin tai paikallisosastojen tapahtumiin. Paikallisosastot järjestävät omilla paikkakunnillaan monenlaista virkistystoimintaa, liikuntaryhmiä ja muita mukavia tapahtumia, joissa syöpään sairastuneet ja heidän läheisensä voivat tavata toisiaan ja rentoutua.
Vertaistukea verkossa
Verkon välityksellä voit osallistua Saimaan Syöpäyhdistyksen verkkoryhmiin, keskustella yhdistyksemme sairaanhoitajan kanssa, tai tavata tukihenkilöäsi. Haluamme mahdollistaa sen, että tukea saavat myös he, jotka eivät pysty esimerkiksi syöpähoitojen tai pitkien välimatkojen vuoksi osallistumaan kasvokkain toteutettavaan toimintaan. Toteutamme verkkotapaamiset maksuttomalla Microsoft Teams -sovelluksella. Uusia ryhmiä perustetaan tarpeen mukaan, joten kerro toiveistasi oman alueesi työntekijälle.
Katso verkkoryhmät ja -tapaamiset
Vertaistukea muualla verkossa
Syöpäjärjestöjen Kaikki syövästä -sivustolla on keskustelufoorumi, jossa voit keskustella nimettömänä muiden sairastuneiden tai muuten syövästä huolestuneiden kanssa.
Siirry Syöpäjärjestöjen Keskustelufoorumille
Suomen Syöpäpotilaat ry ylläpitää potilasverkostoja. Ne ovat avoimia syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen. Suurin osa verkostojen toiminnasta tapahtuu sosiaalisessa mediassa.
Siirry Suomen Syöpäpotilaiden Potilasverkostot -sivulle