Yhteinen sävel loppumatkalle

Olen kovin etuoikeutettu ja onnellinen, että sain aloittaa saattohoidon tukihenkilönä toimimisen menneenä syksynä. Jo ensimmäisellä tapaamisella minut otettiin avosylin ja lämmöllä vastaan. Löysimme yhteisen sävelen ja matkamme alkoi, tapasimme pari kertaa viikossa.

Yhteinen sävel todellakin löytyi etenkin musiikin avulla. Usein soitin pianoa ja lauloin, sängynpohjalta kuului kehut ja taputukset, joskus pyyhittiin kyyneliäkin. Karjalan kunnailla sai erityiskiitokset. Musiikilla on ihmeellinen voima. Väsyneenäkin tuettava pyysi, että laulaisin jotain. Ja minä lauloin.

Tapaamisiin mahtui paljon tunteita. Vaikka elämän loppuvaiheet ja tieto lähestyvästä kuolemasta oli läsnä, hetkiin mahtui myös paljon iloa ja naurua. Muistoja eletystä, hyvästä ja pitkästä elämästä. Joskus kipu ja väsymys veivät voiton.

Syksyn aikana meistä tuli läheisiä ja olen todella onnellinen, että olen voinut olla kulkemassa tätä matkaa. Jokaisella kerralla on tullut tunne, että minua on odotettu ja olen saanut annettua jotain hyvää siihen hetkeen. Itselläni on ollut onnentäyteinen olo, kun olen kotiin lähtenyt. Muistan aina, kun tuettava piti kaksin käsin minua kädestä, katsoi silmiin ja sanoi ”kiitos sinulle”. Minä kiitin häntä, että sain tulla vielä osaksi hänen elämäänsä.

Tieto siitä, että tuettavan matka on päättymässä, herättää minussa paljon tunteita. Toivoisin, että kukaan ei joutuisi lähtemään täältä yksin. Että joku olisi vierellä. Sanoisi ”Kiitos, että elit”.