Lahjoitukset turvaavat paikallisen syöpätyön – ei ajeta ahdistuneita syöpäpotilaita sairaaloiden päivystyksiin
Kevään aikana on kuultu huolestuttavia uutisia järjestörahoituksen leikkaamisesta. Toiminnanjohtajana olen kuunnellut keskustelua huolestuneena siitäkin huolimatta, että yhdistyksemme rahoituksessa jäsenmaksuilla ja lahjoituksilla on aina ollut suuri painoarvo, jopa suurempi kuin valtion tai hyvinvointialueiden rahoituksella.
Yhdistyksemme rahoituksen kehitys on ollut viime vuosina heikkenevä monesta syystä. Se johtuu jäsenmaksutuottojen ja lahjoitusten vähenemisestä sekä rintaproteesivälityksen ja avustusten pienenemisestä suhteessa kustannusten kasvuun. Sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksen käyneen henkilöstön kulut tämän kokoisessa, seitsemän henkilöä työllistävässä, yhdistyksessä on suuret. Jos taas ei ole henkilökuntaa, kaikki kriisituki on vapaaehtoistyöntekijöiden varassa, eikä sen olemassaoloa voida silloin taata.
Me emme myy kriisitukea syöpään sairastuneelle, joten myynnistä emme voi saada varoja toimintaamme. Palvelua ei kolmas osapuoli myöskään osta potilaalle tai läheiselle meiltä. Me tarjoamme sen maksutta – lahjoitusten ja avustusten turvin. Tämä on arvojemme mukaista. Meille on tärkeää, että kriisituki on saavutettavaa ja kaikille mahdollista asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta.
Me olemme syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tukena silloin kun syöpä saa maailman näyttämään mustalta eikä epätietoisuuden sumun keskellä tiedä, mihin suuntaan lähteä. Tätä kirjoittaessani mielessäni kaikuu monet vuosien varrella kuulemani asiakaspalautteet.
”En olisi tässä, jos en olisi löytänyt teitä, kun mieheni menehtyi äkillisesti syöpään.”
”Ajatukset selkiytyi hoitajan kanssa keskustellessa. En olekaan yksin sairauden kanssa.”
”Minulla ei ole ketään, jolle puhua sairaudesta. Enkä kaikille uskalla siitä kertoakaan. Onneksi voin käydä täällä puhumassa.”
”Vahvistaa omaa jaksamistani ja olen voinut todeta sen, etten todellakaan ole yksin tämän sairauden kanssa.”
Lienee selvää, että tämä paikallinen syöpätyö, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja itäisen-Päijät-Hämeen asukkaille, on turvattava. Kun julkiset palvelut heikkenevät, työmme merkitys tulee korostumaan entisestään. Sairaanhoitajan tarjoaman kriisituen, vertaistuen ja kuolevan rinnalla istuvan tukihenkilön on oltava saatavilla myös tulevaisuudessa.
Jos sinulla on mahdollisuus auttaa kanssamme syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään, tule mukaan turvaamaan työtämme syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä hyväksi. Lahjoita meille. Tai jos et voi itse lahjoittaa, järjestä hyväntekeväisyystapahtuma. Varainhankinnan mahdollisuuksia on monia: myy mustikoita torilla, järjestä hyväntekeväisyyskirpputori, – ottelu, -konsertti tai – pienarpajaiset. Varat voit lahjoittaa meille helposti verkkosivumme Lahjoita-painikkeen kautta. Jos lahjoitat yrityksen puolesta, saat lahjoittamisesta kuitin liitettäväksi kirjanpitoosi.
Syöpä jättää jäljen. Jätä sinäkin. Sydänjälki. Autat läheistäsi syövän keskellä.
Toivon arvokkaan työmme jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen.
Hyvää kesää Sinulle ja läheisillesi!