Siirry suoraan sisältöön

Hauskimmatkin juhlat päättyvät aikanaan

Niina Turunen

Niina Turunen

Saimaan Syöpäyhdistyksen 70v. juhlavuoden blogi nro 10

Hyvät ystävät, Saimaan Syöpäyhdistyksen juhlavuosi lähenee loppuaan. Juhlatoimikuntamme teki vuoden 2022 lopulla melko haasteellisen juhlavuoden suunnitelman. Johtotähtenä oli se, että jokaiselle jotakin: jäsenille, juuri sairastuneille, vapaaehtoisille, sidosryhmille, suurelle yleisölle…

Näin joulun alla ja uuden vuoden kolkuttaessa jo ovella, on hyvä hetki muistella vielä mukavia juhlavuoden tapahtumia.

Keväällä aloitimme juhlavuoden Syöpäyhdistys tulee kylään -tapahtumilla juhlakahvittelujen merkeissä. Tapasimme jäseniämme ja heidän läheisiään 12 paikkakunnalla. Juhlakahvit kokosivat lähes 500 henkilöä eri puolilla toimialuetta. Tilaisuuksissa rupateltiin ja vaihdettiin kuulumisia vuosien, jopa vuosikymmenten, varrelta. Nämä olivat lämpöisen leppoisia tapahtumia!

Kevään kohokohta oli juhlaristeily, joka myytiin loppuun reilussa viikossa. Yhdistyksemme nimen mukaisesti halusimme juhlia yhdessä jäsentemme kanssa kaunista Saimaata ihaillen. Risteily oli yhteisöllinen tapahtuma, sillä bussit kuljettivat osallistujat Lappeenrantaan Heinolasta, Mikkelistä, Pieksämäeltä ja Savonlinnasta. Aivan kommelluksittakaan ei reissusta selvitty, sillä yhden bussin rengas hajosi jo alkumatkastaan. Laivayhtiö kuitenkin ystävällisesti jousti lähtöajassa ja kaikki saatiin pakattua laivaan. Me kaikki kirjaimellisesti sullouduimme laivaan, sillä lähes 200 henkilöllä lastattuna laiva tuli todella täyteen. Laivassa oli tiivis tunnelma ja valtava puheensorina. Kuten vertaistukiryhmissämme, myös laivassa tuli hyvä mieli, kun olimme kaikki ”samassa veneessä”.

Kokeilimme juhlavuonna ensi kertaa Syöpä-lehden välilehdessä tiedottamista jäsenillemme. Se osoittautuikin tehokkaaksi tiedotuskanavaksi. Sekä juhlakahvittelut että risteilytiedot oli luettu tarkoin. Vastedes aiommekin tiedottaa jäsenillemme samalla kanavalla. Seuraa siis jatkossakin ilmoitteluamme Syöpä-lehden välissä!

On ollut ilahduttavaa, miten monet toimijat ovat halunneet tehdä hyvää juhlavuotemme kunniaksi. Lappeenrantalainen jalkapallojoukkue PEPO aloitti hyvät teot keväällä järjestämällä hyväntekeväisyysottelun juhlavuotemme kunniaksi juhlaristeilypäivän iltana toukokuussa. SaiPa Lappeenrannassa ja Jukurit Mikkelissä ottelivat Roosa nauha -hengessä syyskuun lopulla tuoden työtämme esille ja tukien toimintaamme: otteluissa myytiin Roosa nauhoja ja SaiPan pinkkien pelipaitojen tuotto lahjoitettiin yhdistyksellemme. Lappeenrantalainen hyväntekeväisyysjärjestö LC Weerat järjesti laajan yhteistyöverkostonsa kanssa iloisen Roosa nauha -reippailun. Lappeenrantalainen kuvataiteilija Heli Pukki puolestaan loihti aiempien vuosien Roosa nauhoista teoksia, jotka pääsivät esille Roosa nauhan pauloissa -näyttelyssä. Teosten myyntituoton Heli lahjoitti yhdistyksellemme. Heli antoi luovuuden kukoistaa: ihanat ja koskettavat tarinat nauhoihin punottuina mahdollistivat uusia, koskettavia elämyksiä. Näyttely keräsi valtavan määrän ihmisiä Roosa nauha -teeman ympärille Lappeenrannan Galleria Pihattoon. Näyttely oli samalla kunnianosoitus 20-vuotiaalle Roosa nauhalle. Yhtä kaikki: otteluissa, näyttelyssä ja Weerojen kävelyssä kerättiin varoja tekemällemme työlle – jotta voimme olla jatkossakin tukena heille, joita syöpä koskettaa.

Ilman vapaaehtoisia ei olisi järjestötoimintaa. Juhlavuoden kunniaksi halusimmekin siksi muistaa toiminnassa pitkään – yli 20 vuotta – mukana olleita vapaaehtoisia. Syöväntorjuntatyön ansiomitalin sai kuusi ansioitunutta vapaaehtoista: puheenjohtajamme Kari Jaakkola hopeisen sekä Marjukka Ahtiainen (Taipalsaarelta), Sirkka Juslin (Lappeenrannasta), Liisa Sivil-Huovila (Juvalta), Anja Vahteristo-Järvinen (Heinolasta) sekä Johanna Vasara (Savitaipaleelta) pronssisen syöväntorjuntatyön ansiomitalin.

Syöpään sairastuneita muistettiin alkusyksystä juhlavuoden suklailla, jotka saatiin lahjoituksena Fazerilta. Syöpäpoliklinikat jakoivat 500 Fazerin sinistä suklaalevyä hoidoissa käyville potilaille. Toiveemme oli, että yhdistyksemme tarra suklaan päällä muistuttaisi olemassaolostamme. Jottei kukaan sairastunut jäisi yksin syövän kanssa.

Vuoden aikana Suomeakin alkoi varjostaa kansalaisten talouden tiukkeneminen – korkojen nousu ja sähkön hintakriisi. Taloushuolet koskettavat erityisen kovin sairauden kohdanneita.  Monet liikutuksen kyyneleet vuodatettiin, kun juhlavuotemme kunniaksi annoimme erityisen tukemme niille perheille, joissa jompikumpi vanhemmista sairastaa syöpää ja perheessä on alaikäisiä lapsia. Eväitä arkeen -lahjakortit, arvoltaan 140 euroa, tulivat tarpeeseen! Niitä jaettiin 70 perheelle. 70 vuotta – 70 hyvää tekoa. Tämän juhlavuoden teon mahdollistivat kanssamme Ragnar Ekbergin säätiö sekä Etelä-Karjalan ja Suur-Savon Osuuskaupat.

Monelle tulimme juhlavuonna tutuksi Roosa nauhan -pauloissa -korvakorujen kautta. Lappeenrantalainen korutaiteilija Meimi Design suunnitteli ja valmisti meille kierrätysroosanauhakorvakoruja. Ekologisista aiempien vuosien ylijäämänauhoista tehdyistä korvakoruista tuli myyntimenestys. Ainakin yhdet niistä päätyivät Linnan juhliin kansanedustaja Niina Malmin matkassa.

Juhlavuosi huipentui sairaaloiden henkilökunnan kiittämiseen. Jokaisesta alueemme keskussairaalasta potilaat saivat äänestää erityiskiitoksen ansaitsevaa syöpälääkäriä- tai hoitajaa.  Me palkitsimme voittajat yhdessä Pulsan Aseman ja Järvisydämen kanssa. Etelä-Karjalan keskussairaalasta palkittiin potilaiden ehdotuksesta onkologian ylilääkäri Kari Möykkynen, Mikkelin keskussairaalasta syöpäsairaanhoitaja Laura Räisänen ja Savonlinnan keskussairaalasta onkologi Esa Männistö. Kaikkia palkittuja yhdisti potilaiden kohtaamisen taito ja vahva asiantuntijuus sekä taito rauhoittaa ja tukea vakavan sairauden kohdannutta.

Juhlavuoden tapahtumien osalta on tullut kysymyksiä, miksi tapahtumat ovat olleet niin Lappeenranta-painotteisia ja milloin muilla paikkakunnilla järjestetään kävelykampanjoita, otteluita tai muita vastaavia. On ollut osittain sattumaa, että tempaukset ovat painottuneet Etelä-Karjalaan. Moni niistä on lähtenyt muiden kuin yhdistyksen edustajien ideasta liikkeelle. Siksi vastaammekin, että olemme avoimia uusille ehdotuksille tempaista ja tehdä hyvää myös muualla. Isot tapahtumat eivät onnistu ilman vapaaehtoisia – tarvitsemme niiden toteutumiseen paikallisia verkostoja ja ihmisiä, joille työmme ja aatteemme on tärkeä ja jotka kokoavat voimansa työmme tukemiseksi.

Tämä kirjoitus on yksi osa juhlavuotemme kirjoitussarjaa. Toiminnanjohtajana aloitin sen tammikuussa ja nyt päätän sen tähän kirjoitukseen. Pitkin vuotta julkaisimme eri näkökulmista kirjoitettuja pohdintoja syöpätyön ja syövän sairastamisen eri osa-alueilta. Kirjoitukset löytyvät verkkosivujemme blogit-osiosta, voit lukea ne kaikki! Vertaistuki, vapaaehtoistoiminta ja henkilötarinat kestävät aikaa, joten blogitkaan eivät vanhene.

Lopuksi haluan kiittää henkilökuntaamme koko vuoden jatkuneista ponnisteluista juhlavuoden eteen. Juhlien järjestely oli iso työ eikä joka kohdassa oltu aivan stressittömiä, myönnetään. Teimme ison työn yhdistyksemme näkyvyyden edistämiseksi ja siitä olemme saaneet paljon kiitosta. Yhä useampi on tänä vuonna kuullut meistä. Se tarkoittanee, että yhä useampi syövän kohdannut myös löytää meiltä apua ja tukea tarvitessaan. Kiitos myös yrityksille ja yksityishenkilöille, jotka tuitte eri tapahtumien järjestämistä joko lahjoittamalla, antamalla asiantuntemustanne tai aikaanne niiden hyväksi.

Kuten aina tässä työssä, mieleemme jäävät juhlavuodestakin ennen kaikkea kaikkein tärkeimpänä tuhannet kohtaamiset… teidän tarinoittenne kuuleminen pitää mielissämme sen, miksi me tätä työtä teemme. Kiitos, kun kerrotte meille mietteitänne omasta tai läheisenne syöpäsairaudesta.

Juhlien jälkeen pitää aina ottaa kunnon lepo. Sen aika on nyt jouluvapailla. Kaikki toimipaikkamme ovet ovat suljettuina 21.12.2023-1.1.2024. Olemme käytettävissänne heti 2.1. alkaen, kun uuden vuoden ensimmäinen sivu on kalenterissa käännetty.

Kiitos kaikille kanssamme juhlineille! Rauhaisaa Joulua ja onnellista uutta vuotta!