Harri Manskisen Elämän nälkä
Saimaan Syöpäyhdistyksen 70v. juhlavuoden blogi nro 9
Elämän nälkä
Tasan seitsemän vuotta takaperin pelko oli jo poissa ja itkut itketty. Makasin sairaalasängyssä matkalla leikkaussaliin Töölön sairaalassa.
Noin puolitoista kuukautta aikaisemmin kielestäni löytyi pahanlaatuinen syöpäkasvain. Syöpä on jo sanana sellainen, että se vie voimat. Seurasi valtava tunnekuohu, hulluuden highway, ja pää täyttyi ajatuksilla, jotka kiteytyivät yhteen suureen kysymykseen: tässäkö tämä oli?
Eipä ollut.
Lähes yhdeksän tunnin leikkauksen jälkeen olin pari päivää unessa. En muista juuri mitään heräämisen jälkeisistäkään päivistä. Paha oli otettu pois. Janotti. Vaimo ja sisar kävivät.
Toipuminen alkoi Helsingin vanhalla Kirurgisella sairaalalla. Neljässä viikossa opin, että sitä sanottiin Kirraksi. Aika vaikeaa sekin oli puolikkaalla kielellä lausua.
Iso merkitys toipumisessa oli ympärillä olevilla ihmisillä.
Ystävät, työyhteisö, sukulaiset ja tietenkin kotijoukot kantoivat, kun sairaala-aika venähti pitkäksi. Vierailut ja viestit toivat välittämisen tunnetta heikkoihin hetkiin. Vanhan Kirran kaikuva kahvila ja kiviset rappuset tulivat tutuiksi minulle ja muille. Läheisten tapaaminen oli tärkeää, vaikka kahvia en aluksi saanutkaan. Ja lopulta juuri se ensimmäinen kahvimuki vapautti katsomaan eteenpäin.
En voinut nauttia suun kautta mitään kuumaa, mutta hoitaja kaatoi nenän kautta kulkevaan ravintoletkuun kahvia pienen annoksen kerrallaan. Lämmin kahvi virtasi mahaan. Katselin ikkunasta, kuinka talven ensimmäiset lumihiutaleet putoilivat hiljaa katuun ja nuuhkin kädessäni olevasta kahvimukista tulevaa huumaavaa tuoksua. Ajattelin, että tämä ei todellakaan jää tähän.
Tuon ylläolevan tekstin kirjoitin kolumniini, kun olin palannut toipumisen jälkeen toimittajan/tuottajan töihini. Se julkaistiin Etelä-Saimaassa 24.10.2017. Se on ainoa kerta, kun olen julkisuudessa sairastumisestani kirjoittanut.
Lappeenrannassa on puhuttu parin viime vuoden aikana Pave Maijasesta. Upeasta oman kylän muusikoista ja taiteilijasta, joka teki myös kansainvälisen uran. Lukekaapa vaikka herran elämänkerta. Minulle Paven tuotannosta yksi on ylitse muiden ja sen voi lukea tuolta otsikosta. Biisi ei koskaan jätä kylmäksi.
Oma halu toipua oli kova, mutta erityisesti lääketiede, hoitajat ja lääkärit tekivät minun kanssani upeaa työtä. Kiitos, teihin minä uskoin.
Miksi minä tämän teille nyt kerron, uudestaan?
Minua pyydettiin mukaan tähän blogisarjaan. Mutta myös siksi, että se oli minulle tärkeä teksti toipumisessa samalla tapaa kuin läheisten läsnäolo. Ja se oli myös viesti lukijoille ja työkavereille. I am back, olen palannut.
Toimittaja tapaa tai keskustelee päivittäin monien ihmisten kanssa. Lukijoiden lisäksi keskustelen haastateltavien ja erilaisten asiantuntijoiden kanssa. He ovat usein päätöksentekijöitä ja päätöksentekoa lähellä olevia ihmisiä. Työskentelen politiikan ja talouden parissa, joten tapaan ja haastattelen paljon poliitikkoja, elinkeinoelämän väkeä ja paikallisia yrittäjiä isompia ja pienempiä.
Näissä keskusteluissa on monesti kyse luottamuksesta. Siitä, että nämä ihmiset uskaltavat avata päätöksentekoon liittyvien asioiden taustoja minulle. Siksi kerron heille usein, en aina, miksi puheeni on ehkä vähän takkuilevaa. Onhan se, kun suun anatomia on mennyt uusiksi ja kielestä yli puolet on leikattu pois.
Ihmiset kyllä ymmärtävät puutteet. Siksi niistä puhumista ei kannata pelätä tai hävetä.
Ja siksi kerron tähän loppuun lyhyesti yhden tarinan.
Vuoden 2018 presidentinvaalikampanjan aikana presidentti Sauli Niinistö vieraili Imatralla joulun alla 2017. Ulkoilmatilaisuuden jälkeen tapasin Niinistön hänen paikallisen kampanjakahvilansa takahuoneessa. Ennen haastattelua kävimme lyhyen keskustelun, joka meni näin:
”Herra presidentti. Haluaisin kertoa teille erään asian.”
”Niin?”
”En ole hullu enkä humalassa. Mutta puheeni saattaa hieman takellella, koska kielisyöpään liittyvän leikkauksen vuoksi osa kieltäni on poistettu.”
Presidentti katsoi minua lyhyen hetken ja sanoi: ”Hienoa, että olet toipunut ja päässyt töihin.”
Että näin. Haastattelu alkoi siitä suoraan, ja tuolloinkin puhuimme ei niin kovin yllättäen – Venäjästä.
Oikein hyvää syksyä. Ulkoilkaa ja nauttikaa kotimaastanne, vuodenaikojen Suomesta.
Harri Manskinen, toimittaja, Etelä-Saimaa