Työharjoittelu syöpäyhdistyksellä

Elina Kurvi

Elina Kurvi

”Miksi juuri syöpäyhdistys?”, ”Eikö sinua ahdista mennä sinne töihin?” tai ”Mitä jos siellä ollaan vakavia ja ei saa heittää läppää?”

Näihin kysymyksiin ja ennakkoluuloihin törmäsin, kun kerroin että aloitan huhtikuun puolessa välissä työharjoittelun Saimaan Syöpäyhdistyksessä. Itselläni ei varsinaisia ennakkoluuloja ollut yhdistystä kohtaan vaan minua lähinnä mietitytti miten hyvin minut otetaan vastaan yhdistyksessä ja sopeudunko hyvin työporukkaan.

Olen rempseä, suorasanainen ja huumorilla höystetty persoona. Olenko oikea ihminen yhdistykseen työharjoitteluun koska puhutaan vakavasta aiheesta, kun SYÖPÄ jota edelleenkin tänä päivänä vältellään puheaiheena. Nämä asiat mietityttivät minua ennen harjoittelua.

Kuukausi ennen työharjoittelua kävin ohjaajani kanssa tutustumiskäynnillä yhdistyksen toimistolla. Tunnelma toimistolla oli hyvin lämmin ja vastaanottavainen kun saavuimme, aivan erilainen kuin olin kuvitellut. Minulle jäi hyvä fiilis tutustumisesta ja ajattelin että ”Hei tämähän on minulle just hyvä harkkapaikka.”

Maanantaina 16.4.2018 oli ensimmäinen työpäiväni, milloin toiminnanjohtaja perehdytti minut itse yhdistyksen toimintaan ja kertoi työtehtävistä. Toimistossa työskentelee myös palvelusihteeri, jonka kanssa jaoin työhuoneen sekä neuvontahoitaja. Työtehtävät olivat pääsääntöisesti asiakirjatuotantoa ja tiedotteiden tekoa. Pari PowerPoint esitystäkin tuli väsättyä projektimielessä.

Työharjoittelu paikkana Saimaan Syöpäyhdistys on ollut inspiroiva, lämminhenkinen, kannustava ja avoin. Toimistossa työskentelystä sain työkokemusta ja uutta tietoa syöpään liittyen ja toiminnasta mitä yhdistys tarjoaa syöpää sairastuneille ihmisille ja heidän läheisilleen.

Yhdistys tarjoaa mm. maksutonta neuvontaa ja tukea, vertaistukitoimintaa, kuntoutuskursseja ja avustusta syöpään sairastuneille.

Henkilökunta oli kannustava, ystävällinen, huumorintajuinen ja pirteää. Työpäivistä ei puuttunut naurua ja keskustelua syntyi aiheesta riippumatta.

Työharjoittelu oli kokonaisuudessaan antoisa ja opettavainen kokemus. Haluan kiittää Saimaan Syöpäyhdistystä, joka antoi mahdollisuuden tulla työharjoitteluun.

Kiitos siitä.

Elina Kurvi