Sometiimi tarjoaa vertaistukea ja uudenlaisia vapaaehtoistehtäviä
Vapaaehtoistoiminnan kentällä on viime vuosina tunnistettu kaksi haastetta: uusien vapaaehtoisten rekrytoimisen vaikeus, vapaaehtoisten sitoutumisen puute ja henkilökohtaisen vertaistuen kysynnän väheneminen. Oman kokemukseni mukaan yhteiskunnastamme löytyy kuitenkin paljon ihmisiä, joilla on auttamisen halua ja aikaa annettavana; tekemisen muodot vain ovat muuttuneet. Yhtenä vastauksena näihin pulmiin Saimaan Syöpäyhdistykseen on viime vuonna perustettu sometiimi, joka koostuu vapaaehtoistoiminnan koordinaattorista ja vapaaehtoisista eri paikkakunnilta.
Kun yhdistykseen perustettiin sometiimi, päätin lähteä myös siihen mukaan, koska minusta on tärkeää puhua ääneen vaikeistakin asioista. Meillä on ollut sometiimissä super hyvä meininki ja tiimissä korostuu, miten monella eri tapaa voi toimia vapaaehtoisena tärkeän asian puolesta!
-Sometiimin vapaaehtoinen
Sometiimillä on kaksi tavoitetta: tarjota nyky-yhteiskuntaan sopivia vapaaehtoistoiminnan muotoja sekä tuoda henkilökohtaisen vertaistuen tarjoamisen rinnalle uudenlaisia vertaistuen muotoja. Tilastokeskuksen mukaan enemmistö täysi-ikäisistä suomalaista käyttää yhtä tai useampaa sosiaalisen median kanavaa, joten se on oivallinen keino tavoittaa ihmisiä tärkeillä viesteillä. Sometiimin tarkoituksena on muun muassa tarjota vertaistukea ja lisätä tietoisuutta vertaistuen sekä vapaaehtoistoiminnan hyödyistä.
Sometiimiin voi kuulua kahdella eri tavalla: ydintiimi osallistuu toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen yhteistyössä vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin kanssa, kun taas sisällöntuottajat toimivat itsenäisemmin omilta paikkakunniltaan käsin. Sometiimiläisillä ei tarvitse olla mitään erityisiä tietoja ja taitoja, vaan sisältöä tehdään läheisessä yhteistyössä yhdistyksen työntekijöiden kanssa. Ydintiimin kanssa tehtävällä yhteisellä suunnittelulla pyritään varmistamaan, että toiminnasta tulee vapaaehtoisten itsensä näköistä ja heidän arkeensa sopivaa. Tehtäviä tehdään sekä yhdessä että itsenäisesti ilman paineita tai pakkoa ja toisia kannustaen. Koordinaattorina on hienoa nähdä, kuinka joukossa luovuus alkaa kukkia ja hyvät ideat lentelevät. Lopulta koordinaattorin tehtäväksi jää vain mahdollistaminen.
Päädyin sometiimiin vapaaehtoisten peruskoulutuksen kautta, kun puheeksi tuli mielenkiinnon kohteet ja osaaminen, mutta mukaan lähtemiseen riittää noista ensimmäinen. Sometiimissä osallistun pääasiallisesti kuvauspäiviin, sisällön suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä videoiden editointiin.
-Sometiimin vapaaehtoinen
Sometiimi etsiikin parhaillaan uusia vapaaehtoisia sekä ydintiimiin että sisällöntuottajiksi! Mitään erityisiä tietoja tai taitoja sosiaalisesta mediasta tai sisällön tuottamisesta ei tarvitse olla, vaan kiinnostus aihetta kohtaan riittää. Aikaa voi antaa juuri sen verran kuin itselle sopii; osalle sopii paremmin blogitekstin kirjoittaminen kerran vuodessa, toiselle aktiivinen osallistuminen ydintiimin toimintaan.
Jos kiinnostuit, voit ilmoittautua suoraan seuraavaan vapaaehtoisen peruskoulutukseen tai olla yhteydessä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin!
Sirja Ojaniemi,
vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
sirja.ojaniemi@sasy.fi
044 7766 330